Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) peräänkuuluttaa realismia Euroopan omaa ydinasetta koskevaan keskusteluun. Hän muistuttaa, että nykyisen Yhdysvaltoihin nojaavan ydinpelotteen muuttaminen olisi todennäköisesti vuosikymmenien ja satojen miljardien eurojen asia.

Hän totesi, että sotilasliitto Naton piirissä on juuri saatu selvyys siihen, että Euroopan maat ottavat perinteisen puolustuskyvyn osalta vetovastuun seuraavan kymmenen vuoden aikana

”Jos ydinpelotetta lähdetään kyseenalaistamaan tai jotenkin muuttamaan merkittävästi, se on vuosikymmenten asia. Se on todennäköisesti myös satojen miljardien eurojen asia. Silloin tämä peruspuolustuksen järjestelyjen sopimusmalli, jota tässä on tehty USA:n ja Euroopan välillä viime vuonna, alkaa mennä uuteen asentoon.”

Aiemmin tänään Yle teki artikkelin “”Euroopan oma ydinase jäisi pahasti Venäjän varjoon” – Asiantuntijat pitävät EU:n omaa pelotetta epärealistisena”, missä Ylen valitsemat asiantuntijat kertovat meille mitä haasteita eurooppalaisella ydinasella olisi.

Sivuutettu ongelma molemmissa artikkeleissa on että on tullu ihan selväksi et EU ei ole varteenotettava taho pallolla, jos sillä ei ole merkittävää sotilaallista kyvykkyyttä takanaan. Tässä on jo muutama vuosi nähty miten ydinasevallat vaan ohittaa EU:n yhdentekevänä. Mitä se varmasti onkin, kun diplomatia loppuu ja kaivetaan oikeet työkalut esiin. Vaikka nykyinen tilanne rauhoittuisi, nää menee aaltoina, eli seuraava tulee taas jossain vaiheessa eteen.

Vaikka artikkelit kuvailee ydinasetta europpalaiseksi, ne varmaan tarkoittaa EU+UK ydinasetta, koska esim. osa Venäjää on euroopan puolella ja sillähän on jo ydinase. Jos Venäjä siirtää ydinaseita Valko-Venäjälle, sit se on toinen.

Eli nyt pitäis päättää millainen toimija EU on vaikka 30 vuoden kuluttua. Jos EU jatkaa tällä aseettomalla tiellä, vois arvata et yhtä yhdentekevä, jos mikään kriisi sattuu päälle. Noi puheet siitä miten kallista, aikaavievää ja monimutkaista EU:n ydinaseistaminen on, on yhdentekevää lässytystä, jos ne haluaa et koko EU yleensäkään on realistinen pitkäaikainen projekti.

Me ei tiedetä mihin suuntaan Yhdysvallat lähtee menemään, me ei enää voida luottaa niiden tukeen samalla tavalla kuin tähän mennessä tai ehkä ollenkaan. Vaikka täältä katsoen ne näyttää menettäneen järkensä, yhdysvaltalaiset äänetäjät voi olla eri mieltä.

Me ei tiedetä miten Kiina päättää laajentua, nyt jo voidaan arvata et niillä on ainakin Taiwan tähtäimissään, mut ei ole mitenkään varmaa et Yhdysvallat menee Taiwanin avuksi. Jos Kiina saa Taiwanin haltuunsa, sitä seuraava vuosikymmen on länsimaissa varmasti ankeeta aikaa, koska samalla mahdollisesti katoaa kaikki Taiwanin prosessorituotanto tai vähintään se on Kiinan käsissä. Mikään nyt EU:ssa tehtävä päätös ei auta Taiwania, ne päätökset olis pitäny tehdä jo pari vuosikymmentä sitten. Mut olis se aika erikoista et vaikka on ihan selvää et EU ei pysty auttamaan maata, jonka tuotannosta se on kriittisen riippuvainen, siltikään ei tehdä täysin välttämättömiä päätöksiä.

Venäjää varmasti kiinnostaa levittäytyä pidemmälle Eurooppaan, jos niille ei lopulta käy tolkuttoman huonosti Ukrainassa. Mut silloinkin jossain vaiheessa sinne tulee uusi johtaja joka muistelee vanhoja hyviä aikoja ja kattelee naapureitaan omanaan. Venäjä on EU:n kannalta pysyvä vihollinen, eikä mikään määrä toiveajattelua muuta sitä miksikään.

Ranska on pohtiinu oman ydinasesateenvarjonsa ulottamista koko EU:lle, mitä se sit käytännössä tarkoittaisikin. Varmaan se olis vähintään siirtymäajan vaihtoehto. Mut ei ole mitenkään varmaa etteikö joku Ranskan tulevista vaaleistä pääty johtajiin, jotka ei halua samaa. Joten todellinen EU:n kattava ydinasepelote pitäisi pystyä olemaan olemassa riippumatta yksittäisten jäsenmaiden äänestäjien oikuista.

Ylen artikkeli käy läpi toista EU:n ongelmaa, EU:n konventionaalinen sotilaallinen suorituskyky on kans vähäinen. Tää tuli eteen kun Huthit blokkas reitin Suezin kanavalle. Joka aiheutti sen että kaupallinen merenkulku Aasian ja Euroopan välillä kiersi Afrikan. Koska ongelma ei niin koskettanut Yhdysvaltoja, ne ei lähteny sitä korjaamaan tehokkaasti, eikä EU-mailla ollu omia lihaksia tehdä sitä. Joten vesialue annettiin käytännössä Huthien hallintaan. Se ei ole ainoa kriittinen vesialue, samanlaisia on Euroopan lisäksi Kiinan tähtäimissä Aasiassa, jos EU-mailla ei ole kykyä toimia kaukana kotoa varmistamassa että EU:n tuotteet liikkuu kaikilla pallon vesillä, mikä tahansa paikallinen jengi voi sen estää.

Joten, nyt pitäis alkaa päättää millainen EU on olemassa tulevaisuudessa, heittopussi vai vakavasti otettava toimija. Pelkkää talouteen perustuva vaikutus on testattu ja havaittu toimimattomaksi. Talous on ehdottomasti loistava tapa hoitaa asioita, mut pitäis olla yhtä selvää et me toimitaan myös sellaisten maiden kanssa, joiden vaa’assa talous ei aina paina.

  • DKKHGGGj@sopuli.xyz
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    4
    ·
    22 days ago

    Minua hiukan hämää tuo määrän korostaminen. Ydinaseiden logiikan valossa vois katsoa montako isoa kaupunkia venäjällä on, niitä ei tarvita tuhansia jos ovat riittävän piilossa ja värkit vaikuttavat pääsevän perille vastarinnasta huolimatta. Maksavat myös vähemmän jos joku antaa valmiit piirustukset sekä pommeihin, ohjuksiin että sukellusveneisiin. Viimeiset taitaa olla strategisesti välttämättömiä.

    Mitä tulee Ranskaan niin kuvittelen euroopan suojelijan olevan jotain sellaista joka sopisi niiden omakuvaan, mainittu poliittinen riski lienee silti todellinen.

    Homma voi kuitenkin osin ratketa Puolaan, käsittääkseni siellä on pulaa halusta olla venäjän vasalli. Tulevaisuudesta voi tehdä vakaamman lisäämällä nopeasti kasvan perinteisen sotakoneen kylkeen oman ydinpelotteen. Se muuttaisi itäeuroopan tasapainoa vielä enemmän kuin nykykehitys